Myyjät – Lastenvaatekarnevaali Tampere 2019

Kotimaisia lastenvaatteita ja hyvän mielen löytöjä koko perheelle

Tavataan Pakkahuoneella su 20.10.2019, tapahtumaan on vapaa pääsy! Jokainen myytävä tuote on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Postikorteista baggyjen saumoihin ja imetystunikan helmapäärmeeseen – lähellä tehtynä. Mukana on yhteensä yli 40 eri myyjää ja kumppania. Listan julkaistuista nimistä löydät tältä sivulta.

Otsikkokuva Tarkkatikki.

Amusantti sekä Daga Ulv

Amusantin myyntipaikalla pääset tutustumaan lorupusseihin sekä Suomessa painettuihin lastenkirjoihin, postikortteihin, tyynyliinoihin ja kasseihin. Kuulet lastenkirjailija Sari Kanalaa myös satutuokioissa päivän aikana.

Instagram / Facebook / www

 

Annariikka Qvist

Annariikka Qvistin leikkaa ja kokoa -tuotteissa yhdistyvät sekä huvi että hyöty: lapsen looginen ajattelu sekä saksien käyttö harjaantuu ja lopputuloksena syntyy herkullisia näyttämöitä leikeille. Samat hahmot seikkailevat myös postikorteissa ja julisteissa. “Kaikki tuotteeni painetaan Tampereen Pirkkalassa ympäristöystävälliselle paperille”, Annariikka kertoo.

Instagram / www

 

Design Helmeri 

Design Helmeri valmistaa Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella hauskoja lorupusseja, kauniita vaunuverhoja, uniikkeja olkalaukkuja ja meikkipusseja. Samalle paikalle tulee myös Verstas Vienola Seinäjoelta, joka valmistaa upeita yksilöllisiä valokuvakehyksiä haluamallasi tekstillä.

Instagram / Facebook / www

 

ehta by Dream Circus

“Unelmiesi sirkus on täällä!” Varkautelaiset siskokset Kati ja Laura puhuvat unelmien ja haaveiden puolesta, uskovat yksisarvisiin ja taistelevat tylsyyttä vastaan. “Me haluamme saada myös sinut uskomaan omiin unelmiisi ja tavoittelemaan niitä ihan jokaisena päivänä. Meidän sirkuksemme kirkkain tähti on tuotemerkkimme ehta. joka tarkoittaa joskus värikästä, joskus tummanpuhuvaa, mutta aina hauskaa hyvänmielentuotetta. ehta. on aito, alkuperäinen, uniikki ja ainoa.”

Instagram / Facebook / www

 

Fafa Collection

Fafa Collection

Fafa Collection on äidin ja tyttären yritys, joka valmistaa hurmaavan tyylikkäitä vaatteita ja asusteita lapsille. Kaikki tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan Pirkanmaalla.

Instagram / Facebook / www

 

FransAmanda

Kotimaisia vaatteita pojille: niitä suunnittelee ja valmistaa FransAmanda Sastamalassa! Lastenvaatekarnevaaliin FransAmanda pakkaa myös neulepipot, -tumput ja -sukat sekä neulottuja leluja. FransAmandan arvoina ovat kotimaisuus, laatu, ekologisuus ja kestävyys.

 

Hujaus

Hujauksen tarkoituksena on tehdä imetysajasta, kesti se sitten viikkoja tai vuosia, äidille ja lapselle helppoa ja mukavaa. Hujauksen imetysvaatteissa imetys onnistuu kätevästi ja huomaamattomasti missä vain. Hujauksen kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa.

“Imetysvaatteiden lisäksi meillä on leggingsejä resorivyötäröllä sekä imetysluukuton versio Kotva-mekosta. Teemme yhteistyötä kotimaisten kuosisuunnittelijoiden kanssa, ja Tampereella on nähtävillä ensimmäistä kertaa livenä uusi kuosimme, sekä syksyn uudet imetysvaatemallit.”, Hujauksen Iina ja Laura kertovat. Löydät Hujaukselta myös kotimaiset kestoliivinsuojat, imetyskorut ja asusteet .

Instagram / Facebook / www

Hupi

Kivoja malleja jokapäiväiseen käyttöön – Hupi pakkaa Pakkahuoneelle trikoovaatteita ja neuleita. Sisäpukeutumisen tuotteiden lisäksi Hupilla on myynnissä jo monille tutuksi tulleita trikoopipoja ja -kaulureita sekä suuren suosion saaneita, käsin neulottuja 100% konepestäviä superwash-neulepipoja. Hupin vaatteet ja asusteet valmistetaan Satakunnan Ulvilassa.

Instagram / Facebook / www

 

Johanna K. Design

Johanna K. Design

Langasta neuloksen kautta valmiiksi tuotteeksi: koko Johanna K. Designin tuotanto tapahtuu Taivassalon maalaismaisemassa. Materiaalina on luomusertifioitu (GOTS) merinovillaa, villa sekä puuvilla. Ja nämä kaikki ovat todellakin tarpeen Suomen säässä: lasten villahaalarit, villahousut, paidat, lapaset, kaulurit ja pipot.

Instagram / Facebook / www

 

KaislaStar

KaislaStarin lastenvaatteet ja -tarvikkeet hehkuvat ajattomissa ja värikkäissä kuoseissa. Lastenvaatekarnevaaleissa mukana on myös mm. suosittu Oatbear -unilelu, sekä tietysti vauvapesät, joista yrityksen tarina alkoi. KaislaStarilta saa tilata tuotteita myös asiakkaan toiveiden mukaan kustomoituna. Ja kaikki tietysti Suomessa suunniteltuna ja valmistettuna!

Instagram / Facebook / www

 

Kauneve tuubihuivi

Kauneve

Kauneve suunnittelee ja tuottaa neulevaatteita ja -asusteita koko perheelle, mutta se tunnetaan erityisesti lasten villavaatteista. Kauneven koti on Helsingissä, jossa neuleet suunnitellaan. Sen jälkeen ne valmistetaan kotimaisissa neulomoissa. Ekologisuus ja vastuullisuus ovat tärkeitä kriteereitä jokaisessa vaiheessa.

Instagram / Facebook / www

 

Kirsti Ahlbom lastenvaatteet

Kirsti Ahlbom tuo Lastenvaatekarnevaaliin kotiompelimon vaatteita pääasiassa leikki-ikäisille: mekot, tunikat, paidat, puserot, legginsit, verkkarit ja pipot. Osa vaatteista on valmistettu kierrätysmateriaaleista, ja myös tuunattuja nukensänkyjä petivaatteineen on tulossa mukaan Tampereelle.

 

Koti Puhtaaksi

Koti Puhtaaksi on pirkanmaalainen perheyritys, joka tarjoaa kotisiivous- ja kotiapupalveluita.  Tule hengailualueelle kuuntelemaan Koti Puhtaaksi -yrittäjien vinkit leppoisampaan lapsiperhearkeen, osallistu lasten kanssa ongintaan ja kysy lisää kotisiivouksesta!

Facebook / www

 

Koukussa Design

KoukussaDesign

KoukussaDesign valmistaa ce-merkittyjä leluja ja lastentarvikkeita. Tuotteet on virkattu käsin Turussa.

Instagram / Facebook / www

 

Lalia

Lalia tunnetaan suosituista trikookuoseistaan. Syksyn leikkejä varten Lalia valmistaa suosittua lasten Lumi-tunikaa ja lasten perusvaatteita.

Instagram / Facebook / www

 

Loistavakauppa X Pumpa Upcycle

Loistavakauppa tarjoaa Suomessa valmistettuja kuvittaja Suvi Karin eläinaiheisia pehmoheijastimia ja heijastavia tarroja. Pumpa Upcycle käyttää kierrätystekstiilejä valmisten Lohjalla niistä uusia yksilöllisiä designtekstiilituotteita, sekä myy huolella valittuja kotimaisia merkkejä ekoarkeiluun.

Instagram / Facebook / www
Instagram / Facebook / www

 

Magee

Magee-korut syntyvät ilosta ja innostuksesta, huumorin kukkiessa Susannnan omalla työpajalla Vantaalla. Yritys toimii nyt viidettä vuotta. Mageen korut sopivat hyvin lastenvaatteiden kaveriksi: Viimeksi varsinkin painettavat nappikorvikset lapsille, joilla ei ole vielä reikiä korvissa, saivat suuren suosion.

Instagram / Facebook / www

 

MYLO ja Haaveilla Design

MYLO valmistaa turvallisia puruleluja ja tuttiketjuja lapsille. “Kaikki materiaalimme tulevat suoraan tehtailta, joilla on sertifikaatit silikonituotteiden valmistamiseen. Materiaalimme ovat Suomen tullilaboratorion testaamia ja näin ollen turvallisia lapsen käsitellä ja pureskella. Tuotteemme on suunniteltu ja valmistettu käsityönä Suomessa.” Myyntipaikalla on mukana myös Haaveilla Design.

Instagram / Facebook / www

 

 

Napikas

Napikas valmistaa ihastuttavia ja käytännöllisiä lastenvaatteita arkeen ja juhlaan. Kun vaate on istuva, mukava ja käytännöllinen, vaatteelle saadaan pitkä elinkaari. Kestävät vaatteet on helppo kierrättää lapselta toiselle. Napikkaan tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla.

Instagram / Facebook / www

NopsuPopsu

Etsitkö jotakin massasta poikkeavaa, tyylikästä ja leikkisää? NopsuPopsun tyylin tunnistat jokaisessa tuotteessa. Lasten ja naisten vaatteet sekä asusteet suunnitellaan Sastamalassa ja ommellaan kotimaisissa ompelimoissa.

Instagram / Facebook / www

 

Nöpsis

Nöpsis-puodin vaatteet ovat ihanan värikkäitä ja moni tuotteista on suunniteltu helpottamaan lapsiperheen arkea. Jos sinulla on kiikarissa vaikkapa merinovillatuotteet, kestorätit, kosteudenkestävät pul-rukkaset, bodyn jatkopalat tai tumpunpidikkeet, olet tullut oikeaan paikkaan. Naisille Nöpsis pakkaa mukaan kestopikkuhousunsuojat ja kestositeet. Ja kohta ollaan jo joulussa! Sitä varten Nöpsis varautuu Lastenvaatekarnevaaliin tonttulakein.

Instagram / Facebook

OMIN

OMIN on tullut tunnetuksi omalla olemuksellaan, tyylillään ja laadullaan. Tamperelainen pienyritys suosii eettisiä ja kestävän kehityksen mukaisia valintoja kaikessa toiminnassaan. Vaatemallistot suunnitellaan ja valmistetaan piensarjoina, lähituotantona Tampereella. Vaatteissa käytettävien laadukkaiden kankaiden päämateriaalina on sertifioitu luomupuuvilla.

Instagram / Facebook / www

 

OTUS

“Be the change” – Ekologista, eettistä, kaunista ja kestävää. Vastuullista muotia aikuisille ja lapsille.

Instagram / Facebook / www

 

Peppinja

Kaikki Peppinja-tuotteet suunnitellaan ja ommellaan Varkaudessa. “Meiltä löytyy useita oman tuotannon kuoseja ja tykkäämme kovasti samistelusta, eli monet mallit ovat saatavilla niin perheen pienemmille kuin isommillekin.” Peppinjalta löydät myös imetysvaatteet.

Instagram / Facebook

PidiBob

PidiBobin tarina sai alkunsa, kun yrittäjä Mira kaipasi rentoja ja mukavia vaatteita, joissa olisi helppo imettää. Imetysvaatteita reilulla mitoituksella oli todella vaikea löytää – mutta PidiBobilla niitä on.

Instagram / Facebook / www

 

 

Pixie Dust

Pixie Dustin vaatteissa on ripaus luonnon taikaa. Ne suunnitellaan ja valmistetaan Inkoossa luonnonmateriaaleista. Värilliset tuotteet on kasvivärjätty käsityönä. Pixie Dustin nimeä kantava mallisto lanseerattiin joulukuussa 2018 mulesing-vapailla merinovillatuotteilla ja vuonna 2019 mukaan tulivat 100 % hamppukankaasta ommellut vaatteet. Miltä kuulostaisivat merinovillainen raglan-paita tai hamppufarkut?

Instagram / Facebook / www

 

 

Poopua

Poopuan tuttinauhoissa, puruleluissa ja koruissa on panostettu tyyliin ja turvallisuuteen. Poopuan valikoimaan kuuluvat myös lasten korut ja asusteet eettisestä poronnahasta sekä koivuvanerista. Kaikki Poopuan tuotteet noudattavat niille asetettuja standardeja. “Arvomme vastuullisuus tarkoittaa lelujen turvallisuutta, joka on toimintamme perusta, ja lisäksi vastuunkantoa lastemme tulevaisuudesta: halua toimia niin, että heillekin riittäisi Suomessa töitä tulevaisuudessa.”

Instagram / Facebook / www

 

RAE Factory

RAE FACTORY on sekoitus iloisia printtejä ja ihania kuvioita. Hyvän mielen juttuja. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa ja viimeistellään käsin korkean laadun saavuttamiseksi. Laatu, luontoystävälliset valinnat ja vastuullinen toimintatapa ovat tärkeä osa suunnittelua ja toteutusta. Printtituotteet painetaan lähituotantona Lahdessa, jossa myös korut suunnitellaan ja kootaan.

Instagram / www

 

Sampsukka

Hauska on aina muodissa! Sampsukka tuo Lastenvaatekarnevaaliin monipuolisen valikoiman värikkäitä ja ekologisia lastenvaatteita.

Instagram / Facebook / www

Sievä

Sievä suunnittelee ja valmistaa rusettipinnejä ja pantoja pienille tytöille. Pannat ovat pehmeää ja joustavaa nylon-materiaalia, joten ne ovat todella mukavia lapsen päässä. Sievältä löydät myös kotimaiset rusetit pojille!

Instagram / Facebook / www

 

Sikaihana

Sikaihanan työhuone on Ylöjärvellä, ja siellä suunnitellaan ja valmistetaan värikkäitä tuotteita yhden naisen voimin. Uniikkien tilkkupeittojen lisäksi Pakkahuoneelle pakataan paljon lasten perusvaatetta: bodyt, paidat, mekot, jumpsuitit, legginssit, housut…

Instagram / Facebook / www

Sohvila Design

Käsin tehtyä, neuletta, lämpöä ja muhkeita tekoturkistupsuja – näistä tunnistat Sohvilan. Sohvilan oman malliston pipot ja asusteet valmistetaan käsityönä Varsinais-Suomessa, samalla seudulla valmistuvat myös villahaalarit ja romperit. Neutraalilt värit ovat valikoimassa jatkuvasti, eikä klassinen paletti muutu muotien mukana. “Pyrimme siihen, että vaatteet on suunniteltu ja tehty siten, että ne kestävät aikaa ja menevät mahdollisimman monen lapsen päälle eli ne ovat kierrätettävissä eteenpäin.”

Instagram /Facebook /www

 

Sylikettu

Siilinjärveläisen Syliketun ydintä ovat värikkäät kuosit, pehmeät luomulaatuiset kankaat ja käytännölliset mallit. Retrorakkaus näkyy kuoseissa!

Instagram / Facebook / www

 

Taikatuulia

Taikatuulia on kotiompelimo Vantaalta. Lastenvaatekarnevaalissa mukana on mukavia käyttövaatteita: paitoja, tunikoita, housuja, leggingsejä ja vauvan vaatteita.

Instagram /Facebook / www

 

Tam-Silk Oy

Kotimainen kypärämyssy, kauluri tai kerrasto – kelpaa talven tulla! Tam-Silk Oy on 1925 perustettu, yksityisessä suomalaisessa omistuksessa oleva vaatetehdas, joka työllistää 25 henkilöä Kangasalla.

Instagram / Facebook / www

 

Tarkkatikki

Tarkkatikki suunnittelee ja ompelee etenkin vauvoille ja äideille, mutta jotakin myös isommille lapsille ja isille. “Tällä hetkellä minulla on kolme oman tuotannon kuosia, joista yhden olen sunnitellut itse ja toiset ovat suomalaisten suunnittelijoiden tekemiä. Oman tuotannon kankaat ovat täysin kotimaisia: kankaan alkuperä on Suomi ja kangas on painettu Suomessa! Tuon mukaan myös käsinneulottuja pipoja koko perheelle”, kertoo Tarkkataikin Susan.

Instagram /Facebook /www

 


Tikkerperi

Vuonna 2017 perustettu Tikkerperi tulee Hämeenlinnaan Kangasalta, aivan Tampereen tuntumasta. Heijastavat tuotteet ovat Tikkerperin juttu. Yhden naisen yritys on valmistanut yksilöllisiä heijastavia tuotteita vuodesta 2007, ja Tikkerperi tunnetaan mm. suosituista Piipaa-pipoista.

Instagram /Facebookwww

 

Unavaate

Unavaate tarjoaa korkista ja nahkapaperista valmistettuja rusetteja. Laadukkaat rusetit käyvät sekä pojalle ja miehelle kaulaan, että tytölle hiuskoristeeksi. Uusimpia tuotteita ovat pehmoiset ja ihanan väriset harsot vauvalle sekä vohvelipeitot, jotka käy myös pyyhkeiksi. Unavaatteen ompelimo on Vesilahdella, Tampereen kupeessa.

Instagram / Facebook / www

 

Vaatelaastari

Vaatelaastari on kaunis, helppo ja nopea tapa paikata ja koristella tekstiiliä. Se kiinnitetään minuutissa lujasti painamalla. Silitystä ei tarvita. Oikein käytettynä Vaatelaastari kestää useita pesukertoja. Vaatelaastari on arjen tarpeesta lähtenyt innovaatio. Se valmistetaan Suomessa ja sen kuosit ovat suomalaisten suunnitteljoiden käsialaa.

Instagram / Facebook / www

 

Vanja Sea

Vanja Sean lasten ja aikuisten vaatteet valmistetaan neuloksien suunnittelusta ja valmistuksesta ompeluun ja viimeistykseen asti Suomessa. Materiaaleina ovat  luomupuuvilla, luomumerino ja kierrätysmateriaalit. Yritys toimii Fiskarsin ruukissa, jossa myös malliston vaatteet suunnitellaan ja ommellaan. Osaa omista neuloksista myydään myös metritavarana.

Instagram / www

 

WILKAS

WILKAS on kahden tekstiilialan ammattilaisen unelma. WILKKAAN tuotteet ovat tunnettuja ihanista ja raikkaista kuoseista ja yksinkertaisista malleista. “Kaikki tuotteemme ommellaan ja suunnitellaan Suomessa, pääosin Tampereella.”

Instagram / Facebook / www

Kotimaisia lastenvaatteita somessa:

Seuraa Lastenvaatekarnevaalia Instagramissa ja Facebookissa, niin saat lisää tietoa myyjistä ja voit osallistua arvontoihin!

Haluatko myyjäksi?

Lue lisää Myyjäksi-sivulta, jos kiinnostuit myyjäpaikasta Lastenvaatekarnevaalissa. Vapaana on yksittäisiä paikkoja.